Uutiset

Natural Dream Brackium Emendo (sininen poika / Blue boy)

2.7.2018 Pennut ovat kasvaneet hurjaa vauhtia ja ensimmäinen lähteekin jo heti perjantaina uuteen kotiin. Kaksi muuta lähtevätkin sitten viikon päästä maanantaina ja Hexa jää meidän mammalle kasvamaan.
Rekisteröinnin lähetin torstaina ja tänään maanantaina tulikin jo Kennelliitolta viestiä ja laskua, että pentueen rekisteröinti on hyväksytty ja paperit lähtevät postissa tulemaan. Toivon mukaan posti ei niitä hukkaa ja saamme ne ajoissa, jotta uudet kodit saavat paperit heti pennun ja pentupaketin ohella.

Painoa on tullut tasaisesti koko pentuajan ja kaikki pennut miellyttävät minun silmääni. Kaikista pennuista on kuoriutunut niin aktiivisia ja mahtavia tyyppejä, että vaikka ulkonäkö ei valiotasoa aikuisena olisikaan, niin vähintäänkin luonteet ovat!

Nämä pennut ovat olleet selkeästi reippaampia ja rohkeampia kuin A-pennut, eikä arastelua juuri esiinny. Sininen pentu reagoi ehkä voimakkaimmin, esimerkiksi kovat äänet saavat hänet hetkeksi hieman varuilleen, mutta pienen ihmettelyn jälkeen temmellys ja maailman tutkiminen jatkuu aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Musta ja Lila eivät juurikaan reagoi, vaan jatkavat touhujaan normaalisti oudoista äänistä tai tapahtumista huolimatta. Musta on siitä myös ihanan leppoisa kaveri, että väsyneenä hän menee itsekseen nukkumaan ja nukkuu juuri niin kauan kuin sattuu väsyttämään, vaikka muut lähtisivätkin jo leikkimään ja touhuamaan. Hereillä ollessa virtaa sitten piisaakin eikä painille ja raville meinaa tulla loppua. Hexa on selkeästi reippain pentu, ja aikuisten hälyttäessä vieraista on Hexa usein mukana aikuisten kanssa. Hexa myös yleensä ensimmäisenä keksii kaiken pahan, kuten tuolinjalat ja pienimmänkin kolon portissa tai aidassa ja lähtee nopsaan omille seikkailuilleen. Lila seuraa usein Hexaa ja nämä kaksi ovatkin aina ensimmäiset epäillyt, kun pennut ovat jossain pahanteossa.
Pennut ovat myös nauttineet lämpimästä ja poutaisesta kesästä ja suurin osa ajasta kuluukin ulkona. Sisällä käydään lähinnä vain syömässä ja nukkumassa, mutta muuten hinku ulos on kova. Pennut ovat hyvin oppineet reitin pentuhuoneesta ulos ja ilmoittamaan hädästä. Itku ja huuto alkaa yleensä ennen kellonsoittoa kun pennut heräilevät ja ehdimme hienosti juosta ulos ja vältymme vahingoilta ja siivoukselta.

Sirutuksilla pennut kävivät viime viikolla ja kaikki olivat niin reippaita! Sininen ja Musta pentu eivät sanoneet mitään, kun laitettiin sirut, ja musta olikin heti menossa jo lääkärin syliin ja naamaa nuolemaan. Eli ihanan reippaita kavereita, eikä lääkärireissu ja autoajelukaan heitä juuri väsyttänyt - kotimatkalla otettiin pienet nokoset ja kotona ravi ja leikki jatkui vielä toista tuntia ennen kuin pennuilta lähti taju. Sitten saatiinkin keräillä nukahtaneita pentuja pitkin pihaa ja huushollia, kun he nukahtelivat pitkin poikin.


Pentujen jälkeen Elna lomailee vielä hetken aikaa mammalla ja muuttaa sitten luokseni Joensuuhun elokuun alussa. Jää vielä mietittäväksi että teetänkö Elnalla vielä myöhemmin yhdet pennut, vai jääkö hän pentuhommista jo eläkkeelle. Kiire ei onneksi iän puolesta ole, joten ehdin rauhassa tutkailla ja seurailla näiden sekä aiempien A-pentujen kasvua ja kehitystä ja tehdä päätökseni vasta, kun olen nähnyt millaisia kavereita näistä neljästä termiitistä kasvaa.

Natural Dream Bedazzling Hex "Hexa"

29.5.2018 Pennut syntyivät vajaa pari viikkoa sitten ja meillä elellään nyt pentuarkea. Synnytys alkoi myöhään torstain ja perjantain välisenä yönä ja pennut saapuivat maailmaan 18. päivän puolella. Synnytys sujui ongelmitta ja kaikki neljä pentua syntyivät elinvoimaisina ja terhakoina. Kootkin olivat melko tasaiset; 120g, 120g, 144g ja 160g.

Elna hoitaa pentuja yhtä loistavasti kuin viimeksikin, itse ei tarvitse tehdä oikestaan mitään - Elna pesee ja ruokkii pennut huolellisesti, eikä pentulaatikosta juuri ääntä kuulu.
Heti jos kuuluu pientäkin itkua, on Elna säntäämässä vauhdilla ruokkimaan ahmattipentuja.
Pennut ovatkin kasvaneet todella nopeasti; tällä hetkellä painot ovat 443g (tyttö, s. 120g), 435g (poika, s. 120g), 473g (poika, s. 144g) ja 575g (poika, s. 160g).

Pennuilla on tosi hyvin tullut jo pigmenttiäkin ja ensimmäisten silmät aukeavat hetkenä minä hyvänsä. Myös muu lauma on kovin kiinnostunut pennuista, mutta pentuhuone on eristetty portilla Elnan stressin ja mahdollisten onnettomuuksien takia. Kun pennut hieman kasvavat ja Elna päästää muut tutustumaan pentuihin, niin aloitellaan sitten tutustuminen hissuksiin. Etenkin Ilya ja Yoko odottavat pentuja innolla. Viimeksi Yoko ja Ilya leikittivät pentuja aina heidän ollessa hereillä ja Yoko jopa pesi Elnan pentuja ja hoiti niitä ominaan. Saamme olla kiitollisia että laumastamme löytyy näin hyväluonteisia koiria, jotka jaksavat peuhata pikkupentujen kanssa ja kestävät heidän puremistaan ja karvoissa ja korvissa roikkumista hermostumatta. Nala ei niin pennuista välitä ja hän vetäytyykin sohvannurkkaan pentuja pakoon, Allusta taas emme tiedä miten hän suhtautuu. Allu on kuitenkin niin kakara vielä, että hän luultavasti vain innostuu uusista leikkikavereista.

Tyttö jää meille kotiin ja hänen kutsumanimensä on Hexa. Muille pennuille ovat jo kodit odottamassa ja valitettavan moni jäi tällä kertaa vielä odottelemaan sitä heille oikeaa pentua. Lopulliset myynti- ja sijoituspaikat päätän vasta myöhemmin, mutta lupaavimmat kodit ovat tulossa muutaman viikon päästä juttelemaan ja tutustumaan meihin ja pikkupenneleihin.

Pentujen nimet ovat siis:
Natural Dream Bedazzling Hex (tyttö)
Natural Dream Bombarda Maxima (poika)
Natural Dream Brackium Emendo (poika)
Natural Dream Bewitched Snowball (poika)

17.4.2018 Tänään oltiin ultrassa Elnan kanssa, ja siellä näkyi neljä tasakokoista vauvahuiskua! Nyt jäämme innolla sitten odottelemaan vauva-arkea. Laskettu aika on viikon 20 alussa, eli heti äitienpäivän jälkeen. Olen todella innoissani pentueesta, sillä Elna oli viimeksi niin huikea äiti ja olen ollut melko tyytyväinen edelliseen pentueeseen. Tämän pentueen isä on ruotsalainen Silvermånens Kenchiro, josta viimeiset pakastespermat käytettiin Elnalle. Hiro valitettavasti siirtyi sateenkaarisilloille maaliskuussa, joten tämä pentue jää Hiron viimeiseksi. Saattaa myös olla, että tämä jää Elnan viimeiseksi pentueeksi, sillä en halua haaskata koko nartun elämää pelkkään pennutukseen. Haluan, että Elna saa nauttia myös normaalista rennosta arjesta, ja Elnan viihtyessä paremmin ollessaan huomion keskipisteenä yksin, otan hänet luokseni Joensuuhun asumaan syksymmällä pentujen jälkeen.

Tästä pentueesta saan kiittää Ida Otterholmia ja eläinlääkäreitä Ruotsin päässä, Opaskoirakoulun spermapankkia, Reprovetiä, Hakametsän eläinklinikkaa, VetLabia sekä Tampereen ja Nekalan Evidensiaa. Samalla saan kiittää myös kaikkia muita, jotka ovat tehneet tämän pentueen mahdolliseksi ja olleet tukenani tämän kahden vuoden suunnittelun aikana.

Myös Onnin DNA-testien tulokset tulivat. Onni sai vuodenvaihteessa anafylaktisen shokin nelosrokotteesta, minkä vuoksi päätin testauttaa hänet mahdollisten geenimuutosten vuoksi. DNA-testeistä ei ilmennyt mitään outoa, eli sen osalta kaikki oli normaalia ja puhdasta. Harmittaa, ettei tätä kautta saatu mitään selkeää syytä Onnin oireiluun, mutta näin tässä joskus käy. Tämän vuoksi olin myös hyvin varovainen Elnan astutuksen suhteen, mutta päätin kuitenkin ottaa riskin. Muut pennut voivat hyvin eikä heillä ole mitään ongelmia, joten toivon kovasti, ettei tulevilla pennuilla olisi samankaltaisia ongelmia.



11.3.2018 Tytöt aloittivat juoksut 7. ja 8. päivä, eli toivon mukaan meille olisi tulossa kesäpentuja! Pentutohinoiden lisäksi roolini rotuyhdistyksessä kasvaa, sillä minut valittiin vuosikokouksessame yhdistyksen puheenjohtajaksi!

Elna, Ilya ja Allu kävivät myös terveystarkeilla 6.3.2018.
Elnalle ja Ilyalle tehtiin vain polvitarkki, molemille 0/0-tulos!
Allulle tehtiin sitten vähän laajempi paketti, josta selkälausuntoja vielä odotamme.
Polvet olivat 0/0, kyynärät 0/0, lonkat C/C, silmät terveet ja sydän terve. Selkäkuvissa ei ollut moitittavaa, joten odotamme sieltä tervettä lausuntoa.



24.2.2018 Olenkin ollut todella laiska päivittämään tätä uutisosiota, minkä vuoksi olen harkinnut Facebook-sivun perustamista ND-porukalle. Suurin syy laiskaan uutispäivitykseen on jatkuva kiire koirien ja opiskelujen kanssa, mutta onneksi tämäkin helpottaa pian.

Kesäloma alkaa minulla tänä vuonna jo huhtikuussa ja jatkuu aina syyskuulle asti. Päätin tänä kesänä olla menemättä töihin, ja sen sijaan astutan meidän molemat tytöt nyt keväällä. Periaatteenani on ollut kasvattaa vain yksi pentue kerrallaan, mutta aion tehdä nyt poikkeuksen loman vuoksi. Koen, että on parempi kasvattaa kaksi pentuetta kerralla ja keskittyä näihin täysillä, kuin tasapainotella yliopistoarjen ja pentujen kanssa. Pohdin asiaa todella pitkään, mutta meillä on äidin ja mamman kanssa niin mahtava pentutiimi, että tämä on varmasti tässä kohtaa paras ratkaisu.

Pentuihin on tullut jo muutamia kyselyitä, joten odotan todella innolla millaisia vauvoja saamme tänä keväänä. Ihanteellisin tilanne olisi, että jokaiselle pennulle löytyisi juuri oikea koti, vaikka mielelläni pitäisin molemmat pentueet kokonaan itselläni.

Ilya suoritti myös syksyllä hyväksytysti soveltuvuuskokeen, minkä johdosta Ilya kouluttautuu nyt terapiakoiraksi äitini kanssa. Koulutus ja harjoittelu ovat lähteneet loistavasti käyntiin, sillä Ilya on luonteeltaan niin mahtavan avoin ja sosiaalinen. Ilyan ja äidin yhteistyö on mitä ihaninta katseltavaa, enkä voisi olla heistä ylpeämpi! He harrastavat yhdessä myös aqua-agia ja käyvät treeneissä säännöllisesti Nokialla!

Parin viikon päästä ollaan myös menossa meidän lauman kanssa terveystarkkeihin. Elnalta ja Ilyalta tarkistetaan polvet uudelleen ja Allulta katsotaan koko paketti, eli polvet, lonkat, kyynärät, selkä, silmät ja sydän. Mamman kanssa jo odotamme innolla mitä MiniMiehestä paljastuu :)

Helsinki Winner 5.12.2015 VSP - Univers Fantazm Mitsuo Taro ROP - Ejimechan © Tiia Ruokolainen

11.4.2017 Pieni aika kulunut viime päivityksestä! Syksyllä aloitin Yliopisto-opinnot, jotka ovatkin vieneet arveltua enemmän aikaani. Kuitenkin arki on pyörinyt sujuvasti, ollaan päästy käymään muutamissa kehissä ja uusia suunnitelmiakin alkaa löytyä.
Pennut syntyivät 6.9. ja lähtivät sitten marraskuun alussa maailmalle. Toinen pojista jäi meidän mammalle, ja onkin nyt oikea mamman mussu. Mammalla on suunnitelmissa lähteä pikkumiehen kanssa oikein näyttelyihin toukokuussa! Elna oli mahtava äiti, samoin Ilya ja Yoko olivat tiiviisti mukana pentujen hoidossa. Etenkin Jokketäti (Yoko), oli koko ajan pentuja leikittämässä ja hoitamassa.

Loppuvuodesta muu lauma kävi hammaslääkärillä ja selkäkuvissa, Yokon kanssa tarkkeja odotettiin keväälle ja katsottiin kaikki kerralla. Tuli aika isona yllätyksenä Yokon selkävika, sillä odotin sen olevan terve. Yoko on aina niin iloinen, pirteä ja meneväinen, etten olettanut siinä olevan paljoa vikaa. Selkäkuvien jälkeen on pitänyt pysähtyä kunnolla miettimään seuraavaa siirtoa. Edelleen olen hieman kahden vaiheilla Yokon jalostuskäytön kanssa, mutta alan hiljalleen kallistua käytön puolelle Yokon muiden ominaisuuksien kanssa. Yoko on muuten todella terve, äärimmäisen hyväluonteinen ja oppivainen, sekä melko terve ja sopusuhtainen rakenteeltaan. Koen, että hänellä on vielä annettavaa tälle rodulle, vaikka siinä on riskinsäkin. Olen hieman harkinnut käyttää Ilyaa Yokolle, sillä puhdasselkäiseksi kuvattua miellyttävää urosta on haastava löytää. Pidän kuitenkin vielä silmäni ja vaihtoehtoni auki, ja katson mitä kevät tuo tullessaan.

---------------

21.8. Meillä alkaa pian vauva-arki lähestyä. Pari viikkoa sitten käytiin tiineysultrassa, ja enää pari viikkoa aikaa synnytykseen. Pentuihin ollaan valmistauduttu jo kovalla tohinalla ja toivomme kaiken menevän nappiin!
Ilyan kanssa ollaan suuntaamassa ensi viikolla Brysselin Euroopan voittajaan, jonka jälkeen jäämme näyttelyistä tauolle. Itse suuntaan Yliopistoon jatkamaan opintojani ja haluamme taata pennuille rauhallisen ja rakkaudentäyteisen kasvuympäristön. Ainoastaan joulukuulle on suunnitteilla yksi näyttelyreissu ja olen lupautunut messariin pyörittäväksi kehäsihteeriksi, mutta meille jää hyvin aikaa keskittyä pentuihin ja lomailuun!

16.6. Huhhuh mitä rallia vedetty alkuvuosi! Kisoja käyty viidessä maassa ja Elna ja Ilya ovat saaneet yhteensä 19 titteliä tänä vuonna! Ilya käy vielä Moskovassa ja siirtyy sen jälkeen hetkeksi Suomen kehiin Yokon kanssa.
Elnalle odotamme juoksuja alkavaksi minä hetkenä hyvänsä, neiti on normaalista rytmistä jo melkeimpä pari päivää myöhässä... Mutta parempi näin, niin ei tarvitse sumplia astutusten ja Moskovan reissun kanssa! Elnalle on jo uros katsottuna ja kaikki sovittuna, eli enää odotellaan vaan oikeita päiviä jos saataisiin ensimmäiset Natural Dream -pennut maailmaan!

17.2.2016 Alkuvuosi startattiin 9.1. Tarton näyttelyssä Ilyan kanssa, josta haettiin yksi puuttuva sert ja 7 uutta titteliä heti lauantain kehästä! Kyllä meidän pienestä Ilyasta saa olla ylpeä! Pojalla oli ikää 2 vuotta ja 2,5 viikkoa päälle, ja titteleitä on kertynyt huimat 18! Sunnuntaina päätettiin jättää kehä kokonaan välistä, nukkua pitkään ja lähteä ajoissa ajamaan Tallinnaan voittokahville ja shoppailemaan.

Seuraavaksi suuntaamme Helmikuun viimeisenä viikonloppuna Pietariin Ilyan ja Elnan kanssa ja maaliskuun puolivälissä Elna ja Nala lähtevät piipahtamaan Riiassa. Ilya palaa kehiin vasta huhtikuun Tallinna Winnerissä ja Suomessa Tampere KV:ssa. Yokon ensimmäisiä kehiä vielä mietitään, neiti on niin pieni ja villi vielä...

Ilyan vauvat näkevät myös pian jo päivänvalon, laskettu aika on viikolla 9. Odotan pentuja innolla ja haluan nähdä millaisia karvapalloja niistä oikein kasvaa! Tsempit Kaijalle ja Aadalle !


---------------


14.12. Koko syksy ja alkutalvi onkin kulunut pääosin näyttelyissä ja rentoutuessa. Elo- ja syyskuussa kiersimme erikoisnäyttelyn sekä Druskininkain, Visbyn ja Oslon näyttelyt. Kahdeksan kehän tuliaiset kotiin olivat 6 sertiä, 3 cacibia ja yksi muotovaliotitteli.

Ilya loisti koko vuoden näyttelykehissä ja tämä vuosi on hyvä päättää Helsinki Winner 2015 -titteliin. Ilya sai vuoden aikana 8 uutta titteliä, 12 sertiä ja 8 CACIBia. Tammikuussa suuntaamme Viroon hakemaan yhtä puuttuvaa Viron sertiä, jonka mukana Ilya saisi Viron muotovalionarvon lisäksi 6 muuta valionarvoa. Tytöt pääosin lomailivat koko syksyn, tytöt kävivät vain piipahtamassa erikoisnäyttelyssä ja lokakuussa Elna kävi Rakveresta hakemassa junnusertin Viron Juniormuotovalionarvoa varten.

Syyskuussa Ilya ja Nala osallistuivat yhdistyksen järjestämään MH-luonnekuvaukseen. Luonnekuvauksen tulokset ovat luettavissa KoiraNetissä.

Elnan kanssa Maailman Voittajassa Saksassa 2017

18.7. Me jäimme kesäkuun lopussa kuukauden näyttelytauolle hienojen tulosten jälkeen. Sekä Rovaniemellä, että Riiassa Latvian Voittajassa Ilya toi kotiin sertin, cacibin ja ROPin! Seuraavat koitokset ovat edessä elo- ja syyskuussa: 5 viikonloppua, 8 kehää ja 4 maata.

Lomalla kävimme yhdessä mätsärissä hakemassa kaikille punaiset nauhat, mutta tällä kertaa ei muita sijoituksia. Hauskaa meillä oli silti! Muuten olemme koittaneet hieman rentoutua ja unohtaa näyttelytouhut, vaikka se kovin vaikeaa onkin.

Yoko on myös kasvanut hirmuisesti! Tuntuu että neiti kasvaa silmissä: ensin tuli paljon korkeutta, sitten hieman pituutta, ja nyt vaihdetaan hampaita ja pentukarvaa. Yoko on myös oppinut hieman "kiukuttelemaan", välillä pitää kokeilla jos ei tottelisikaan. Huomenna Yoko pääseekiin ensimmäisiin näyttelyharjoituksiinsa, saa nähdä kuinka paljon siellä kiukutellaan.

17.5. Elnan tokokurssi lähestyy loppuaan ja Elna on kehittynyt huimasti! Myös kovan näyttelytreenin jälkeen Elna on reipastunut kehissä selvästi ja alkanut esiintyä paremmin. Yokon tultua taloon Elna otti "äidin" roolin, mikä on myös vaikuttanut selvästi neidin rohkeuteen. Elna valvoo että Yokolla on kaikki hyvin, tuo sille leluja, leikittää sitä jne.

Yokon kanssa alku on sujunut mahtavasti. Yoko oppii todella nopeasti uusia asioita, esim. Yoko osaa jo jotenkuten seistä käskystä, eikä ovelle enää rynnitä jos käsketään odottaa. Ulkona käynti onnistuu hienosti ja vahingot vähenevät koko ajan.

Muu lauma ottin Yokon todella hyvin vastaan. Elna alkoi heti leikkiä ja temmeltää Yokon kanssa, mutta Ilyan piti ensin hetki miettiä, mikä tuo pieni oikein on. Nala on tuttuun tapaansa melko välinpitämätön pentua kohtaan, eikä halua sen kanssa leikkiä. Nala mieluummin vetäytyy sohvalle pentua pakoon. Yoko on alusta asti ollut osa meidän laumaa, eikä minun ole tarvinnut miettiä tai stressata muiden reaktioita Yokoon.

16.4. Kevään ensimmäinen näyttelyputki ohi! Ensin Turku, sitten Tukholma ja lopuksi vielä Tallinna. Nyt kierrämmekin enemmän Suomessa, seuraava ulkomaanreissu on suunnitteilla vasta kesäkuussa Latviaan.

Ilya on jatkanut hyvin tasaisesti näyttelyissä, tuoden kotiin pari junnutitteliä ja pari varasertiä. Elna puolestaan sai ensin Turussa Sertin ollessaan PN-4, Ruotsissa jäi kovatasoisessa junnuluokassa neljänneksi ja Tallinnasta neiti kävi hakemassa kauniin keltaisen h:n. Kuulemma Elnalla on liian pieni alaleuka, se on lihakseton ja liian karvaton, sekä liian pelokas.

Tänään alkaa Elnan TOKOkurssi, saa nähdä mitä siitä tulee... Kurssi kestää onneksi toukokuun lopulle saakka, joten ohjattuja treenikertoja on ehkä tarpeeksi. Voin myös tässä yhteydessä paljastaa, että laumamme kasvaa taas ensi viikolla uuden huiskun myötä.

12.3.2015 Jos vuoden 2014 lopetus oli mahtava, niin vuoden 2015 aloitus on ollut supermahtava! Tammikuun Turun KV-näyttelyssä Ilya pärjäsi hienosti tiukalla tuomarilla, ollen PU2 ja saaden ensimmäisen Suomen sertin! Tämän jälkeen Ilya on esiintynyt ulkomailla kolmessa kehässä, kaksi kertaa Latvian Valmierassa ja Liettuan Voittaja -näyttelyssä. Kaikissa kolmessa kehässä ilya on ollut ROP erinomaisilla arvosteluilla ja tuonut kolme uutta titteliä kotiin.

Elna on myös aloittanut vuoden huikeasti. Parkanossa Elna oli ROP-pentu, samoin Valmieran kaksipäiväisissä näyttelyissä. Liettuassa Elna esiintyi kehässä molempina päivinä. Lauantaina Elna hävisi ROP-junior -taistelun Ilyalle, mutta sai silti kaiken mitä lähdimme hakemaan, eli Junnusertin ja juniorvoittajatittelin. Sunnuntaina Elna oli ROP-junior, sai junnusertin ja tuli Liettuan Juniormuotovalioksi. Odotan innolla mitä pikkuneidistä oikein tulee, kun hän vielä vähän kasvaa!

Japsiyhdistyksen Vuosikokous pidettiin lauantaina 7.3. kun itse olimme Liettuassa kisaamassa. Ilyan viime vuoden näyttelymenestys on ollut niin huikea, että Ilya nappasi ykkössijan Vuoden Japsipentu -kisassa! Kisa kahden parhaan pennun välillä oli tiukka, pisteenlaskussa yksi ainoa ROP-pentu sijoitus ratkaisi kisan!

Keväällä kehiä tuleekin juostua melko ahkerasti niin Suomessa, kuin ulkomaillakin. Katsoo sitten, jos vaikka kesällä hieman lomailisi...

15.12. Mahtava vuoden 2014 lopetus: Ilya sai Ruotsista junnuvoittajatittelin! Nyt on hyvä siirtyä joululomalle ja palata kehiin tammikuussa Turussa. Helmikuun lopussa Elna pääsee myös kisaamaan junnukehiin ja toivottavasti haalimaan itselleen myös muutaman junnutittelin.

Tämä vuosi oli kyllä kaikin puolin huippu! Laumamme on lisääntynyt kahdella mahtavalla persoonalla, olemme haalineet 9 uutta titteliä, emmekä ole koskaan tulleet ulkomaanreissulta kotiin tyhjin käsin!

Nala astutettiin joulukuun alussa ja toivomme saavamme pentuja alkuvuodesta! Sulhanen ja tarkemmat tiedot pentueesta julkaistaan tiineyden varmistuttua.

15.11. Ilya starttasi mahtavasti Suomen junnukehät! Ilmoitettuja koiria oli 36 ja Ilya ylsi hienosti urosten viidenneksi saaden varasertin. Seuraavaksi saammekin jännittää Messaria ja Ruotsin reissua.

Ylöjärven mätsärissäkin Ilyalla meni todella hyvin ja loppujen lopuksi Ilya oli punaisten toinen! Tuomari ei halunnut sijoittaa kahta samalaista koiraa, joten Elna jäi juuri palkintosijojen ulkopuolelle vaikka todella hienosti menikin! Neiti kyllä tarvitsee vielä hallitreeniä, mutta suunta on jo oikea.

1.11. Nyt on myös Liettua ja Lahden pentunäyttely ohi! Liettuassa Ilya hurmasi tuomarit molempina päivinä ollen ROP ja saaden junnusertit molempina päivinä. Ilyasta tuli siten Liettuan Juniormuotovalio! Lahdessa Elna esiintyi hienosti ensimmäistä kertaa elämässään ollen ROP-pentu. Meluisa halli oli Elnan mielestä todella pelottava, mutta kehässä neiti liikkui kuitenkin kauniisti ja oli rauhallinen. Kotiinpäin lähtiessämme neiti uskalsi jo kävellä häntä pystyssä käytävällä, vaikka ohi tuli paljon vieraita. Huomenna näyttelytreeniä jatketaan Match Showssa Ylöjärvellä!

Tänään oltiin myös japsilenkillä Lempäälässä Innilän metsäreiteillä. Koko meidän lauma sai painaa irti muiden kanssa ja hauskuutta kyllä riitti!

4.10. Ilyan ensimmäiset junnukehät Tallinnassa menivät todella hyvin! Molempina päivinä Ilya sai Viron junnusertit, oli junnu-rop ja rop! Ryhmäkehissä ei kuitenkaan sijoituttu, mutta pojasta saa kyllä olla ylpeä! Loppuvuodelle onkin jäljellä enää Liettua, Jyväskylä ja Messarin näyttelyt.

Elna on myös ilmoitettu ensimmäiseen pentunäyttelyyn. Neiti lähtee 5 kuukauden ja kahden päivän ikäisenä Lahden pentunäyttelyyn 26.10.
16.9. Nyt on juostu Ilyan kanssa viimeiset pentukehät, saldona 6 ROP-pentua ja yksi PU-pentu 2. Viimeiset näyttelyt Turussa olivatkin parhaiten menneet, Ilya oli kuuden parhaan joukossa ryhmäkilpailussa! Seuraavaksi suunnataankin junnukehiin Tallinnaan ja Liettuaan!

1.9. Nalasta tuli 24.8. C.I.B ja 30.8. vielä SE ja NORD CH! Tarkemmat tiedot tuomareista löydät Nalan sivulta